Vuoden 1848 jälkeen Euroopan nationalismi siirtyi pois yhdistymisestä demokratian ja vallankumouksen kanssa. Konservatiivit mobilisoivat usein kansallismielisiä tunteita valtion vallan edistämiseksi ja poliittisen hallinnan saavuttamiseksi Euroopassa.
Tämä voidaan havaita prosessissa, jolla Saksa ja Italia tulivat yhtenäiseksi kansallisvaltioiksi. Kuten olet nähnyt, nationalistiset tunteet olivat laajalle levinnyt keskiluokan saksalaisten keskuudessa, jotka yrittivät vuonna 1848 yhdistää Saksan valaliiton eri alueet kansallisvaltioon, jota valittu parlamentti hallitsee. Tätä liberaalia aloitetta kansakunnan rakentamiseksi kuitenkin tukahdutettiin monarkian ja armeijan yhdistetyt joukot, joita Preussin suuret maanomistajat (kutsutaan junkers). Siitä lähtien Preussia otti kansallisen yhdistämisen liikkeen johtamisen. Sen pääministeri Otto von Bismarck oli tämän prosessin arkkitehti Preussin armeijan ja byrokratian avulla. Kolme sotia seitsemän vuoden aikana – Itävallan, Tanskan ja Ranskan päättyessä Preussin voitolla ja suoritti yhdistymisprosessin. Tammikuussa 1871 Preussin kuningas William I julistettiin Saksan keisariksi Versaillesissa pidetyssä seremoniassa.
18. tammikuuta 1871 katkerasti kylmänä aamuna Saksan osavaltioiden ruhtinasten, armeijan edustajat, tärkeät Preussin ministerit, mukaan lukien pääministeri Otto von Bismarck, kokoontuivat Versaillesin palatsiin kiinnittämättömään peilien halliin Preussin Kaiser William I: n johtamaan.
Saksan kansakunnan rakentamisprosessi oli osoittanut Preussin valtion vallan määräävän aseman. Uusi valtio painottaa voimakkaasti Saksan valuutan, pankki-, oikeudellisten ja oikeusjärjestelmien nykyaikaistamista. Preussin toimenpiteistä ja käytännöistä tuli usein malli muulle Saksalle.
Language: Finnish